Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2018.

Vuoden 2018 alkua

Kuva
Vuosi 2018 on alkanut koirien osalta melko rauhallisesti. Harvakseltaan ollaan treenattu tokoa, rallytokoa ja näyttelyjuttuja. Aimo on käynyt uimassa Huvihurtassa. 28.1. olin Aimon kanssa Kuopiossa Jalostuspäivänäyttelyssä. Aikku eka kertaa virallisessa näyttelyssä tuloksella JUN EH. Rurik käy edelleen säännöllisesti mukanani Palvelutalolla töissä. Se on kyllä mahtava koira tuohon hommaan. Ruutin läsnäolo vaikuttaa myös työntekijöihin ;) 19.2. Saana kävi Joensuussa Jari Ahon tarkastuksessa ja priimaa pukkasi; lonkat A/A, kyynäreet 0/0, polvet 0/0, selkä SP0 ja LTV0, silmät terveet! Vielä kun päästään ottamaan geenitestit pra ja pompen, niin voi alkaa tosissaan suunnittelemaan pentuja. Saana täyttää kesäkuussa 3 vuotta, joten ikäkin on sopiva :) Rurik kävi helmikuun lopulla pitkästä aikaa paimentamassa lampaita. Aimo rakastaa ulkona olemista. Se kestää hyvin pihassa vahtimattakin. Kuvauspäivänä pakkasta -21 ja Aimo ei halunnut vielä 3 tunnin ulkona olon jälkeenkään tull